Mulla on taas niin iso ikävä lapsia. Kaikki alkoi eilen, kun olin kaupassa. Siellä oli suloinen, mutta uhmakas lapsonen. Lapsen vanhemmilla ei ollut aavistustakaan, miten lapsen kanssa olisi voinut toimia. Aikuiset lähti juupas-eipäslinjalle kinaamaan lapsen kanssa. Sitten kun lapsi jo rauhoittui, niin äiti ja isä provosoivat sen uuteen raivoon. Ne motkotti ja komensi ja huusi kaiken aikaa lapselle. Lapsi huusi välillä tuskasta, kun isä roikotti sitä kädestä. Mun teki pahaa. Kaveri kertoi, että sillä perheellä on useita lapsia ja että ne vanhemmat huutaa kaiken aikaa lapsilleen ja raahaa niitä paikasta toiseen. Ei siellä perheessä ole tarjolla syliä lapsille, eikä lapsille puhuta nätisti. Olin niin surullinen. Mun olis tehnyt mieli mennä sen lapsen luo ja ottaa se syliin ja halata sitä. Jos se olis mun lapsi, niin rakastaisin sitä kaikista uhmakohtauksista huolimatta.

Tällä erää on vain aika kamalaa potea lapsikuumetta, koska mun töiden jatkuminen näyttää huonolta, enkä ole löytänyt muutakaan työtä kovasta hakemisesta huolimatta. Jos tästä lähialueelta ei löydy töitä, niin me joudutaan myymään talo ja muuttamaan työn perässä. Sitten katkeaa myös adoptioprosessi, joka just vasta alkoi. Olen niin surullinen... :,(