Heips. Täällä ollaan kesämielellä. Tänään on nimittäin viimeinen työpäivä ja sitten pääsen lomalle!

Adoptio elää tällä hetkellä taustalla, koska ei kerran mitään tapahtu lähitulevaisuudessakaan. Toki mielenkiinnolla aina luen kaikki artikkelit ja uutiset, jotka adoptiota sivuavat. Maavaihtoehtoja tuumitaan edelleen, mutta kyllä Etiopia tuntuu tällä hetkellä omimmalta. Toive sisarusadoptiosta nimittäin rajaa kohteita jonkin verran ja jäljellä olevista vaihtoehdoista Etiopia tosiaan tuntuu nyt parhaalta.

Tänään oli vuorossa toinen neuvontakäynti. Puhuimme parisuhteesta. Oli mielenkiintoista ja antoisaa. Kotitehtäviä ei tältä kertaa saatu syystä että...nyt meidän neuvoja sitten vaihtuu. Parhaassa tapauksessa jatkamme syksyllä, pahimmassa tapauksessa odottelemme ensi vuoteen. Hiljaiseloa siis luvassa.

Toisaalta harmittaa, tietenkin. Toisaalta hyväkin asia, jos saisin pysyvämmän työpaikan, niin taloudellinen tilanne helpottuisi ja sitä kautta adoptiomahdollisuudet paranisi.

Syksyksi suunnitteilla osallistua adoptioviikonloppuun. Ja mahdollisesti kesällä maatapaamisiin - sitä neuvoja suositteli. Selkeytyisi ehkä se kohdemaa.

Moikkamoi! Kiitoksia kovasti taas kaikista kommenteista. Olen käynyt niitä lueskelemassa ja mutustellut niiden aiheuttamia tuntemuksia. Tosi ihanaa, että joku jaksaa jättää kommentteja, vaikken kirjoittele tänne kovin usein, enkä ole oikein jaksanut käydä kenenkään luona vastavierailullakaan.

Me saatiin parisuhdekotitehtävät tehtyä ja postitettua. Nyt sitten kateltiin aikaa ens kuulle ja päästään ilmeisesti heti alkukuusta käymään toisessa neuvonnassa. Hieno homma! Tosin etukäteen jo murehdin sitä, että kolmatta tapaamista saa sitten odottaa sinne syksyyn, kun se neuvoja vaihtuu...

Olen onnekseni löytänyt elämääni muutakin sisältöä kuin adoption märehtimisen. Minä ostin sukset ja aloin hiihtelemään pitkästä aikaa. Viimeksi olen hiihtänyt koulun pakollisilla liikunnantunneilla. Sain tosi hyvät sukset ja olen nauttinut tosi paljon tästä uudesta harrastuksesta. Harmi vaan, että kelit on kohta ohitse.

Töissä on todella raskasta. En tule ammatillisessa mielessä työkaverin kanssa toimeen ja se ahdistaa. Lisäksi teen nyt kaksi viikkoa ylitöitä - työyhteisön pakottavan tarpeen vuoksi. Sekin harmittaa. En olisi millään halunnut, mutten osannut sanoa ei.

Tällä hetkellä sisarusadoptio elää vahvana mielessä ja kohdemaana näkisimme Etiopian. Saapa nähdä, vieläkö mieli muuttuu...

Täällä odotellaan, kuten tavallista. Odotus on kuitenkin hieman rauhatonta tällä erää. Taloudellinen tilanne huolestuttaa. Odotusaikojen piteneminen ja palvelumaksujen nousu huolestuttaa. Lehtijutut siitä, ettei lasta saa välttämättä ollenkaan, huolestuttavat.

Ensi kuussa saa sentään varata uutta aikaa. Ensi kuussa myös postitamme kotitehtävät. Mies on sitä mieltä, ettei halua tehdä tehtäviä ihan vielä, kun sitten ei muista niistä mitään siellä keskustelukerralla.

Onneksi tähän kuuhun sentäs sattuu sukulaisten ja ystävien syntymäpäiviä vino pino. Pääsemme myös ilmeisesti katsomaan erään lähisukulaisen vanhojenpäivätanssia perjantaina. Edes jotain kivaa väliaikapuuhaa. Nykyään kaikki vaan tahtoo tuntua väliaikapuuhalta. Tuntuu siltä, että odotus on elämä ja kaikki odotuksen välillä on vain jotain täytehommaa.

...jos on työpaikka. Ja nytpäs mulla on. :)

Sain osapäivätyön, joka on ilman muuta parempi kuin ei työtä ollenkaan. Aloitan ensi viikolla. Toiveissa kuitenkin elää, että ensi viikolla soitettaisiin toisesta paikasta ja kerrottaisiin mun saavan vakityöpaikan..!