Aika tuntuu pysähtyneen, samoin ajatukset. Tai ehkäpä ajatukset oikeammin kiertävät kehää. Päässä pyörii koko ajan "mitä jos"-teeman kysymykset. En oikein taida tietää itsekään, mitä haluan. Kai tässä täytyy vain odotella ja katsoa, mitä kohtalo / jokin suurempi voima on päättänyt.

Tuntuu niin omituiselta, kun päässä pyörii usein semmoinenkin ajatus, että en halua kokea raskautta ja synnytystä. Kai se on sitä, että pelkään... Jotenkin tunnen olevani huono ihminen ja huono nainen, kun en ole ihan onnesta sekopäisenä puuhaamassa jälkeläistä. Peittojen heiluttelu ei juuri nyt paljon innosta.

Välillä mietin sitäkin, että yritänkö sitä lasta oikeista syistä. Tai olenko yrittämättä lasta oikeista syistä. Vaikka mitäpä ne oikeat syyt sitten mahtavat ollakaan? En tiedä, en osaa sanoa.

Pitäisi osata elää tätä hetkeä, eikä ahdistua tulevaisuudesta. Jos se vauva on tullakseen, niin se tulee ja sitten sen asian kanssa mennään päivä kerrallaan ja takuulla selvitään ja kaikki käy hyvin. Jos se vauva taas ei tule, niin sitten se ei tule ja sitten sen asian kanssa puolestaan pitää elää elämää eteenpäin päivä kerrallaan. Kun osaisikin ottaa elämän pieninä paloina, eikä isona haukkauksena. Mutta minä olen aina ollut kova hotkimaan...

Unelmissani valitsen jo vauvalle kummeja ja järjestän ristiäisiä. Tai mietin millaisen koulurepun valitsisimme ekaluokkalaiselle. Tai miten hauskoja koti-iltoja meillä voisi ollakaan. Lasta ei kuitenkaan ole. Sitä paitsi asia on niin, että vaikka nyt tekisin mitä suunnitelmia hyvänsä, niin ne todennäköisesti kuitenkin muuttuvat vielä kymmeniä kertoja matkan varrella. Silti en voi lakata unelmoimasta.

Ihminen on kummallinen otus.