Vielä ei ainakaan ole postilaatikkoon kopsahtanut sitä adoptioinfopakettia, jota niin kovasti odotan. Joka päivä töiden jälkeen toiveikkaana kurkkaan laatikkoon, mutta ei...vielä pitää malttaa odottaa.

Olen aloittanut uuden kierroksen teroja. Tosin ennenkuin päästään seuraaviin menkkoihin asti, niin tässä on vielä monta päivää odotettavana.

Välillä on hyviä hetkiä tai niin kiireisiä hetkiä, ettei ehdi ajattelemaan. Mutta annapa olla, kun töissä tulee hiljainen hetki tai joskus iltaisin mailaat / soitat kaverin kanssa, niin johan ajatukset ovat taas vain ja ainoastaan lapsissa. Kaverit kun kovasti kyselevät nyt tästä asista, kun olen ruvennut vääntämään asiaa heille rautalangasta. Moni ei ollut tajunnut, missä määrin se lapsettomuus on ongelma. Olivat ajatelleet, että "yritämme liikaa ja kyllä se vauva sitten tulee, kun lakkaa hermoilemasta". Mutta olen nyt tosiaan kaikille yrittänyt vääntää selväksi sen, että tässä ei ole kysymys vain jostain liiasta hermoilemisesta, vaan lääketieteellisestä tosiasiasta, jota jo hoidetaan. On se silti jännää, että kun olen aiemminkin paljon puhunut siitä, kuinka vaikeaa meidän on saada lasta, niin kenellekään ei juolahda mieleen muuta selitystä kuin se, että yritämme liikaa. Onhan niitä vaihtoehtoja vaikka maailman tappiin saakka.