Ehdin jo huolestua, että jotain on pahemman kerran vialla, sillä laskujeni mukaan menkkojen olis pitänyt alkaa jo alkuviikosta. Just aamulla pähkäilin, että kohta kyllä soitan lääkärille, mikäli mitään ei tapahdu, koska terojen kanssa menkat on mulla tulleet ajallaan tai jopa etuajassa. Työpäivän aikana kuitenkin huomasin, että menkat on alkaneet, joten panikointi lopahti siihen.
Uusi kierto, uudet kujeet. Ylihuomenna alkaa clomien popsiminen. Ja pian pitää varata uusi ultra-aikakin. Toivottavasti tällä kertaa kuulis positiivisia uutisia!
Samaan aikaan kuitenkin mietin, että tätä touhua ei kovin kauaa jaksa. Clomit nimittäin näyttää kuitenkin aiheuttavan myös sivuoireita. Kävin jo terveyskeskuksessa välissä, kun olin koko ajan niin kipiä. Lääkäri totesi, että munasarjat on ihan turvoksissa ja epäili tosiaan, että johtuu clomeista. Elämän laatu alkaa kärsiä aika lailla, jos joka päivä on kipiä. :( Mieskin on jo huolissaan, kun näkee, kuinka muhun sattuu kaiken aikaa. Se jo kovasti kehotti mua lopettamaan koko lääkityksen, mutta sanoin, että katson vielä tämän kierron ainakin, koska haluan tietää ultran tuloksen. Jos nytkään ei ole ovista luvassa ja jos kivut jatkuu edelleen, niin sitten on varmaan pakko panna pillit pussiin tältä osin.
Mutta tämä kierto katsotaan!
torstai, 5. kesäkuu 2008

Kommentit