Haaveileminen on ihanaa, vaikka toisaalta se saa minut aina vähän surulliseksi.

Olen haaveillut pienestä, tuhisevasta vauvasta, joka köllöttelisi äitiliinin sylissä. Se mutrsitelisi pikkuista suutaan ja tuntuisi lämpimältä. Se olisi minun vauvani!

Olen haaveillut taaperosta, jonka kanssa voisin yhdessä ihmetellä maailmaa. Mitä perhoset syö? Mitä kirahvi sanoo? Mitä? Miten? Miksi? Milloin? Minusta olisi ihanaa miettiä vastauksia yhdessä taaperon kanssa.

Olen haaveillut eskarilaisesta, joka osaa jo niin paljon, mutta on kuitenkin vielä niin pieni. Hän kertoisi silmät palaen mahtavasta eskaripäivästä, jolloin hän oppi jonkin uuden jutun tai hänellä oli ihanat leikit kavereitten kanssa. Ja kuinka ihanaa kuitenkin olisi tulla eskaripäivän jälkeen kotiin, äidin ja isin luokse.

Olen haaveillut pikkukoululaisesta. Hän kertoisi aina kotona, kuinka opettaja sanoi sitä ja tätä. Tietäähän sen, että opettajan sana on jonkin aikaa suorastaan pyhää. Voisimme joskus hypätä yhdessä junaan tai bussiin ja huristella tapaamaan sukulaisia. Kuinka jännittävää olisikaan laskea ohivilahtavia rautatieasemia tai nähdä ikkunasta vaikkapa kurkiauran lento.

Olen haaveillut murkkuikäisestä, joka paiskoo ovia ja valittaa, että hänen äitinsä on varmaan syntynyt kivikaudella, eikä ymmärrä mistään mitään. Ja kuinka se murkku kuitenkin joskus herkkänä hetkenään saattaisi sanoa, jotta "ehket sä äiti kuitenkaan ihan pöllömpi ole".

Olen haaveillut siitä hetkestä, kun lapsi lähtee kotoa. Se on riemun ja surun päivä. Miten ihanaa, että oman pienokaisen siivet kantavat! Mutta miten surullista, kun poikanen lentää pesästä. Ja ehkä jonain iltana puhelin soisi ja opiskelupaikkakunnalta kuuluisi oman kullanmurun ääni.

Olen haaveillut siitä, kuinka lapsoseni löytävät puolison - sen oman rakkaansa. Ja kuinka he perustavat perheen, jolloin minä pääsen kokemaan isoäitiyden riemua.

Olen myös haaveillut kaikista niistä hetkistä, jolloin vauva kärsii koliikista ja kiljuu kuin syötävä. Tai kun "minä itte"-taapero järjestää raivokohtauksen. Tai kun koululainen sanoo minun olevan maailman typerin äiti. Tai kun murkkuikäinen vihaa minua sydämensä pohjasta. Tai kun aikuisen lapsen mielestä sekaannun liikaa hänen asioihinsa. Ne kaikki hetket kuuluvat elämään. Minun ja minun lasteni elämään.

Kunpa minulla vain olisi se lapsi...