Heips. Täällä ollaan kesämielellä. Tänään on nimittäin viimeinen työpäivä ja sitten pääsen lomalle!

Adoptio elää tällä hetkellä taustalla, koska ei kerran mitään tapahtu lähitulevaisuudessakaan. Toki mielenkiinnolla aina luen kaikki artikkelit ja uutiset, jotka adoptiota sivuavat. Maavaihtoehtoja tuumitaan edelleen, mutta kyllä Etiopia tuntuu tällä hetkellä omimmalta. Toive sisarusadoptiosta nimittäin rajaa kohteita jonkin verran ja jäljellä olevista vaihtoehdoista Etiopia tosiaan tuntuu nyt parhaalta.

Tänään oli vuorossa toinen neuvontakäynti. Puhuimme parisuhteesta. Oli mielenkiintoista ja antoisaa. Kotitehtäviä ei tältä kertaa saatu syystä että...nyt meidän neuvoja sitten vaihtuu. Parhaassa tapauksessa jatkamme syksyllä, pahimmassa tapauksessa odottelemme ensi vuoteen. Hiljaiseloa siis luvassa.

Toisaalta harmittaa, tietenkin. Toisaalta hyväkin asia, jos saisin pysyvämmän työpaikan, niin taloudellinen tilanne helpottuisi ja sitä kautta adoptiomahdollisuudet paranisi.

Syksyksi suunnitteilla osallistua adoptioviikonloppuun. Ja mahdollisesti kesällä maatapaamisiin - sitä neuvoja suositteli. Selkeytyisi ehkä se kohdemaa.

Moikkamoi! Kiitoksia kovasti taas kaikista kommenteista. Olen käynyt niitä lueskelemassa ja mutustellut niiden aiheuttamia tuntemuksia. Tosi ihanaa, että joku jaksaa jättää kommentteja, vaikken kirjoittele tänne kovin usein, enkä ole oikein jaksanut käydä kenenkään luona vastavierailullakaan.

Me saatiin parisuhdekotitehtävät tehtyä ja postitettua. Nyt sitten kateltiin aikaa ens kuulle ja päästään ilmeisesti heti alkukuusta käymään toisessa neuvonnassa. Hieno homma! Tosin etukäteen jo murehdin sitä, että kolmatta tapaamista saa sitten odottaa sinne syksyyn, kun se neuvoja vaihtuu...

Olen onnekseni löytänyt elämääni muutakin sisältöä kuin adoption märehtimisen. Minä ostin sukset ja aloin hiihtelemään pitkästä aikaa. Viimeksi olen hiihtänyt koulun pakollisilla liikunnantunneilla. Sain tosi hyvät sukset ja olen nauttinut tosi paljon tästä uudesta harrastuksesta. Harmi vaan, että kelit on kohta ohitse.

Töissä on todella raskasta. En tule ammatillisessa mielessä työkaverin kanssa toimeen ja se ahdistaa. Lisäksi teen nyt kaksi viikkoa ylitöitä - työyhteisön pakottavan tarpeen vuoksi. Sekin harmittaa. En olisi millään halunnut, mutten osannut sanoa ei.

Tällä hetkellä sisarusadoptio elää vahvana mielessä ja kohdemaana näkisimme Etiopian. Saapa nähdä, vieläkö mieli muuttuu...

Täällä odotellaan, kuten tavallista. Odotus on kuitenkin hieman rauhatonta tällä erää. Taloudellinen tilanne huolestuttaa. Odotusaikojen piteneminen ja palvelumaksujen nousu huolestuttaa. Lehtijutut siitä, ettei lasta saa välttämättä ollenkaan, huolestuttavat.

Ensi kuussa saa sentään varata uutta aikaa. Ensi kuussa myös postitamme kotitehtävät. Mies on sitä mieltä, ettei halua tehdä tehtäviä ihan vielä, kun sitten ei muista niistä mitään siellä keskustelukerralla.

Onneksi tähän kuuhun sentäs sattuu sukulaisten ja ystävien syntymäpäiviä vino pino. Pääsemme myös ilmeisesti katsomaan erään lähisukulaisen vanhojenpäivätanssia perjantaina. Edes jotain kivaa väliaikapuuhaa. Nykyään kaikki vaan tahtoo tuntua väliaikapuuhalta. Tuntuu siltä, että odotus on elämä ja kaikki odotuksen välillä on vain jotain täytehommaa.

...jos on työpaikka. Ja nytpäs mulla on. :)

Sain osapäivätyön, joka on ilman muuta parempi kuin ei työtä ollenkaan. Aloitan ensi viikolla. Toiveissa kuitenkin elää, että ensi viikolla soitettaisiin toisesta paikasta ja kerrottaisiin mun saavan vakityöpaikan..!

Terveisiä ensimmäisestä adoptioneuvonnasta. Se oli tänään. Tuokio oli erittäin leppoisa ja miellyttävä. Istuskelimme toimistolla 1,5h. Rupattelimme lähinnä mieleen juolahtaneista ajatuksista ja kysymyksistä. Kävimme myös jonkin verran läpi juttuja, joista olimme kertoneet perhetietolomakkeessa. Lisäksi meille kerrottiin tietenkin, miten tästä eteenpäin.

Meidän kohdalla tulee eteen neuvojan vaihtuminen. Nykyisen ihmisen kanssa tavataan vielä toinen kerta, huhtikuulla. Sitten tulee kesätauko, kun he vaihtavat ihmistä. Syksyllä sitten uuden neuvojan kanssa on tulossa kolme tapaamista, kaksi toimistolla ja yksi meidän kotona. Sen jälkeen neuvonta on kasassa - ellei tarvita jotain lisäselvityksiä.

Joka kerralta tulee kotitehtäviä, niin myös nyt. Ekat kotitehtävät koskee parisuhdetta. Kysymykset on molemmille samat, mutta niihin vastataan erikseen. Vastaukset postitetaan sitten, kun ne on valmiit, mutta riittävän ajoissa ennen seuraavaa neuvontaa.

Ikä-, maa-, sukupuoli- ja terveystoiveista juteltiin ohimennen. Eipä meillä nyt niin kummoisia toiveita ollutkaan.

Täällä ollaan. Vuosi on vaihtunut sairastelun merkeissä: flunssaa, mahatautia.

Laskeskelen päiviä siihen ekaan adoptioneuvontaan. Tulisipa se päivä jo pian!

En tiedä kiinnitänkö nykyistä enemmän asiaan huomiota vai onko ihan vain sattumaa, mutta nyt on tuntunut olevan jokaisessa ostamassani/tilaamassani naistenlehdessä juttua adoptiosta jossain muodossa. Oikein mukavaahan se minun kannaltani on.

Sain joululahjaksi Marianne Peltomaan "Ihon alla". Olen aiemmin jo lukenut samaisen kirjailijan kaksi ensimmäistä adoptiotarinan osaa: "Matka" ja "Oikea perhe". Oli hyvä kirja tämä uusinkin, vaikka eniten kyllä itse tykkään tuosta ekasta osasta - se kun on lähinnä itseä juuri nyt.

Hyvää ja lämpöistä joulua!

Vihdoinkin ensimmäinen neuvonta-aika on varattu. Se on tammikuun loppupuolella. Oli vähän viivästyksiä nyt puolin ja toisin. No, hyvää kannattaa odottaa! Vietellään joulua tässä välissä ja otetaan rennosti. Aika kuluu varmaan oikein mukavasti. Mukavaa kuitenkin tietää, että on konkreettinen päivä, jota voi odottaa.

Mietinkin jo, että milloin tämä alkaa...kinasteleminen siis. Katsotaanpas nyt hieman tilannetta uudestaan.

Kirjoittelin siis marraskuun puolessa välissä TÄMÄN kirjoituksen, joka on kirvoittanut kommentteja.

paikalle sattunut
25.11.2008 - 11:29
Toisaalta ohikulkija ei aina tiedä mitä oikeasti tapahtuu. Mikään ei ole inhottavampaa kuin "viisaammat" ihmiset jotka jakelevat kasvatusneuvoja tietämättä lapsesta mitään.

Se on täysin totta, että ohikulkijat eivät aina tiedä, mistä oikeasti on kyse. Tässä tapauksessa seurasin kuitenkin tilannetta pidemmän aikaa (sanoisin, että noin 45 min).

Minä sanoin:
"Kaveri kertoi, että sillä perheellä on useita lapsia ja että ne vanhemmat huutaa kaiken aikaa lapsilleen ja raahaa niitä paikasta toiseen. Ei siellä perheessä ole tarjolla syliä lapsille, eikä lapsille puhuta nätisti."
->Työkaveri siis tuntee perheen henkilökohtaisesti. Perustin lausahdukseni häneltä kuulemaani tietoon.

Minä sanoin:
"Lapsi huusi välillä tuskasta, kun isä roikotti sitä kädestä."
-> Fyysinen väkivalta lienee laissakin kiellettyä. En voi olla tuntematta vihaa ja surua, jos lapsia pahoinpidellään. Kyseinen isä siis todella nosti lapsen ilmaan yhdestä kädestä ja roikotti siinä. Ja lapsi ulvoi kivusta.

minullaki sanottavaa tähän...
27.11.2008 - 20:44
Toivottavasti et tehe itse ainuttakaan virhettä lapsen kasvatuksessa (mikäli sellaisen saat). Minuakin ärsyttää moiset ihmiset joilla ei ole omaa lasta mutta on yllinkyllin varaa arvostella muiden vanhemmuutta. Mutta pahimpia on juuri ne joilla ei ole omia lapsia...Elävät ruusunpunasissa unelmissaan.

Minulla ei ole harhakuvitelmia siitä, että olisin itse täydellinen äiti/vanhempi. Kaikki tekevät virheitä. Koska olen työskennellyt vuosia lasten parissa, tiedän kyllä, milloin itsellä katkeaa pinna.

Minä sanoin:
"Aikuiset lähti juupas-eipäslinjalle kinaamaan lapsen kanssa. Sitten kun lapsi jo rauhoittui, niin äiti ja isä
provosoivat sen uuteen raivoon."
->Juupas-eipäs kinaaminen ei johda mihinkään. Enkä näe mitään järkeä siinä, että kun lapsi oli tosiaan jo rauhoittunut, niin homma piti aloittaa alusta.

Ja pakko vielä sanoa tuohon, että lapsettomat elää ruusunpunaisissa unelmissa ja arvostelee muiden vanhemmuutta...
Minusta pääsääntöisesti jokainen äiti ja isä ovat parhaat vanhemmat omalle lapselleen. Poikkeuksiakin löytyy. En hyväksy väkivaltaa tai täydellistä välinpitämättömyyttä eli että jätetään vaikka lapset päiväkausiksi yksin ja lähdetään humputtelemaan. Enkä todellakaan jakele kaikille vastaantuleville kasvatusneuvoja, vaikka alalla työskentelenkin. Jos jotain haluavat erikseen kysyä, niin vastaan kyllä, mutten tyrkytä mitään "parempaa tietoa", sillä mitään parempaa tietoa minulla ei todellakaan ole.

Sitten JOS minulla joskus on lapsia, niin teen takuulla omat virheeni.