Adoptio elää tällä hetkellä taustalla, koska ei kerran mitään tapahtu lähitulevaisuudessakaan. Toki mielenkiinnolla aina luen kaikki artikkelit ja uutiset, jotka adoptiota sivuavat. Maavaihtoehtoja tuumitaan edelleen, mutta kyllä Etiopia tuntuu tällä hetkellä omimmalta. Toive sisarusadoptiosta nimittäin rajaa kohteita jonkin verran ja jäljellä olevista vaihtoehdoista Etiopia tosiaan tuntuu nyt parhaalta.

Toisaalta harmittaa, tietenkin. Toisaalta hyväkin asia, jos saisin pysyvämmän työpaikan, niin taloudellinen tilanne helpottuisi ja sitä kautta adoptiomahdollisuudet paranisi.

Syksyksi suunnitteilla osallistua adoptioviikonloppuun. Ja mahdollisesti kesällä maatapaamisiin - sitä neuvoja suositteli. Selkeytyisi ehkä se kohdemaa.

Me saatiin parisuhdekotitehtävät tehtyä ja postitettua. Nyt sitten kateltiin aikaa ens kuulle ja päästään ilmeisesti heti alkukuusta käymään toisessa neuvonnassa. Hieno homma! Tosin etukäteen jo murehdin sitä, että kolmatta tapaamista saa sitten odottaa sinne syksyyn, kun se neuvoja vaihtuu...

Olen onnekseni löytänyt elämääni muutakin sisältöä kuin adoption märehtimisen. Minä ostin sukset ja aloin hiihtelemään pitkästä aikaa. Viimeksi olen hiihtänyt koulun pakollisilla liikunnantunneilla. Sain tosi hyvät sukset ja olen nauttinut tosi paljon tästä uudesta harrastuksesta. Harmi vaan, että kelit on kohta ohitse.

Töissä on todella raskasta. En tule ammatillisessa mielessä työkaverin kanssa toimeen ja se ahdistaa. Lisäksi teen nyt kaksi viikkoa ylitöitä - työyhteisön pakottavan tarpeen vuoksi. Sekin harmittaa. En olisi millään halunnut, mutten osannut sanoa ei.

Tällä hetkellä sisarusadoptio elää vahvana mielessä ja kohdemaana näkisimme Etiopian. Saapa nähdä, vieläkö mieli muuttuu...

Ensi kuussa saa sentään varata uutta aikaa. Ensi kuussa myös postitamme kotitehtävät. Mies on sitä mieltä, ettei halua tehdä tehtäviä ihan vielä, kun sitten ei muista niistä mitään siellä keskustelukerralla.

Onneksi tähän kuuhun sentäs sattuu sukulaisten ja ystävien syntymäpäiviä vino pino. Pääsemme myös ilmeisesti katsomaan erään lähisukulaisen vanhojenpäivätanssia perjantaina. Edes jotain kivaa väliaikapuuhaa. Nykyään kaikki vaan tahtoo tuntua väliaikapuuhalta. Tuntuu siltä, että odotus on elämä ja kaikki odotuksen välillä on vain jotain täytehommaa.

Sain osapäivätyön, joka on ilman muuta parempi kuin ei työtä ollenkaan. Aloitan ensi viikolla. Toiveissa kuitenkin elää, että ensi viikolla soitettaisiin toisesta paikasta ja kerrottaisiin mun saavan vakityöpaikan..!

Meidän kohdalla tulee eteen neuvojan vaihtuminen. Nykyisen ihmisen kanssa tavataan vielä toinen kerta, huhtikuulla. Sitten tulee kesätauko, kun he vaihtavat ihmistä. Syksyllä sitten uuden neuvojan kanssa on tulossa kolme tapaamista, kaksi toimistolla ja yksi meidän kotona. Sen jälkeen neuvonta on kasassa - ellei tarvita jotain lisäselvityksiä.

Joka kerralta tulee kotitehtäviä, niin myös nyt. Ekat kotitehtävät koskee parisuhdetta. Kysymykset on molemmille samat, mutta niihin vastataan erikseen. Vastaukset postitetaan sitten, kun ne on valmiit, mutta riittävän ajoissa ennen seuraavaa neuvontaa.

Ikä-, maa-, sukupuoli- ja terveystoiveista juteltiin ohimennen. Eipä meillä nyt niin kummoisia toiveita ollutkaan.